Ken on heistä kaikkein kaunein ?

Päivälleen vuosi sitten Vanajanlinnassa kruunattiin Miss Suomi 2016 Shirly Karvinen.

Maanantaina alkaa  uudenlainen Miss Suomi 2017 kilpailu. 20 upeaa, viime sunnuntaina valittua, semifinalistia saapuu Villa Grandeen viikon mittaiselle super missikoulu koulutusviikolle. Tästä alkaa näiden neitosten matka kohti Suomen kauneimman kruunua. Viikon aikana semifinalistit tulevat saamaan huiman määrän koulutusta. Kesän aikana heillä on aikaa harjoitella ja valmistautua ohjatusti kohti semifinaalia. Semifinaalissa valitaan 10 Miss Suomi finalistia jotka pääsevät huikealle kuukauden mittaiselle Miss Suomi kiertueelle.

Meillä on tähän asti ollut kuukauden kiertue aikaa kouluttaa Miss Suomea tuleviin tehtävään. Olen joka vuosi lisännyt kiertueelle koulutusta, jotta finalisteilla olisi helpompi astua Miss Suomen ja perintöprinsessojen tehtäviin. Koulutus ja valmistautuminen kansainvälisiin kilpailuihin alkaa välittömästi valintojen jälkeen.

Nyt muutoksen myötä, saamme pidemmän ajan valmistautumiseen. Tästä ajasta on varmasti hyötyä kaikille semifinalisteille. Toivon, että jokainen joka osallistuu, on tyytyväinen lähtiessään vaikkei sitä voittoa tulisikaan.

Miss Suomi 2016 Shirly Karvinen on hoitanut vuotensa loistavasti. 

Shirly ymmärsi heti alusta mikä on Miss Suomen tehtävä. Kun olet Miss Suomi, sinulla on mahdollisuus tulla koko kansan missiksi.  Shirly on käynyt tapahtumissa, kutsuvierastilaisuuksissa, antanut paljon haastatteluja lehtiin, radioihin,  ottanut vastaan erilaisia työtehtäviä ja hoitanut ne hyvin. Hän on valloittanut ihmiset olemalla oma, kaunis ja sosiaalinen, itsensä. Shirly on kiertueen alusta asti ollut samanlainen. Shirly kuunteli ohjeita, kysyi neuvoa sekä valmistautui kansainvälisiin kisoihin huolelisesti ja edusti myös siellä loistavasti. Shirly on kaunis.

Kauneus on katsojan silmissä, sanotaan. 

Kauneuskilpailussa lähtökohtaisesti kandidaatin tulisi olla kaunis ulkoisesti.  Kilpailuissa on lähes aina tuomaristo, joka oman harkinnan mukaan valitsee omat suosikit. Vartalon täytyy tietysti olla sopusuhtainen ja hyvässä kunnossa. Tärkein kaikista on kuitenkin se, mitä löytyy sisältä. Olen nähnyt satoja kauniita nuoria naisia. Mutta todellinen kauneus löytyy vasta kun luonne paljastuu. Kun ihminen on oikeasti kaunis, hänen ulkoinenkin olemus säteilee. Sisäinen kauneus on sitä, että olet aito, ystävällinen , sosiaalinen, arvostat ihmisiä, kunnioitat lupauksia, hoidat asiat sovitusti, olet rehellinen jne.. Ei sinun tarvitse olla ns. nössökkä tai nunna ollaksesi kaunis myös sisältä. Ihan samalla tavalla persoonaa saa olla ja sen saa näyttää. Asioista saa olla mielipiteet ja ne saa sanoa napakastikin 😉

Valitettavasti, ulkoisesti kaunis ihminen alkaa näyttää vähemmän kauniilta, jos sisus on musta. Monet ihmiset kuvittelevat että voi sanoa mitä vaan, loukata ihmisiä ja käyttäytyä niin ettei arvosta toisia ihmisiä. He kuvittelevat monesti että se on itsevarmuutta ja vahvuutta, mutta näinhän se ei ole. Se on vaan rumaa käytöstä.

Miss Suomi on koko kansan missi.

Minä uskon, että meillä on huiket semifinalistit valmiina kilpailuun.  Olen varma, että heistä jokainen on valmis treenaamaan ja ”tasitelemaan” finaalipaikasta. Miss Suomen titteli avaa monet ovet ja kun vuoden hoitaa hyvin , on mahdollisuudet mihin vaan.  Luulempa että tästäkin vuodesta tulee hyvin mielenkiintoinen 😉

Kiitos Kiitos Kiitos,  Miss Suomi 2016 Shirly Karvinen ja upeat perintöprinsessat Heta Sallinen ja Emilia Seppänen tästä vuodesta.

 

Rauhaa ja Rakkautta,

Sunneva