Täydelliset polttarit

Rakkaat ystäväni ja tyttäreni onnistuivat yllättämään minut täydellisesti. En aavistanut yhtään mitään kun perjantaina kaksi viikkoa sitten aamulla heräsin. Touhusin täysin omia hommiani kun yhtä äkkiä kaasoni Terhi ja Heidi kirjaimellisesti käveli sisään ja kertoi että nyt olisi lähtö… Pakattiin yhdessä minulle laukku ja lähdettiin ajelemaan. En vielä tuossakaan vaiheessa tajunnut mitä tuleman pitää. Kunnes saavuimme Imatralle ja näin laskuvarjon kuvan ja lentokentän pihalla odotti Jutta ja Petri. Siinä vaiheessa tajusin että polttarit olivat oikeasti alkaneet.

Olen haaveillut laskuvarjohypystä varmasti yli 20 vuotta jo. Tyttäreni ja ystäväni nähtävästi muisti tämän ja olivat minulle sitten sen hommaneet. Imatralla toimii Skydive Karjala jossa minut valmensi hyppyä varten taitava Tomi Kallunki. Tomin kanssa suoritin tandemhypyn 3000 metristä.

 

Koneeseen minut saattoi Petri, Terhi, Heidi ja Jutta.

Rehellisesti, minua ei pelottanut kertaakaan, olin vain innoissani ja jännittynyt sopivalla tavalla.

Hyppy oli juuri niin ihana kun olinkin ajatellut sen olevan. Vapaa pudotus, josta alla oleva kuva on, oli ihan paras hetki hypyssä. Olin hetken aikaa vapaa kuin taivaan lintu ja sain leijailla taivaalla. Huikea kokemus ja niin kiitollinen että minulle tämä järjestettiin.

Hypyn jälkeen suuntasimme yhteen minun lempipaikoistani Suomessa, Järvisydämeen. Huvilassa odottikin jälleen super yllätys.Kun tulin sisään huvilaan, meinasi itku päästä kun tajusin kuinka monta ihanaa ystävää olikin tullut paikanpäälle.

Viikonlopun aikana nautimme yhdessä olosta ja kesästä. Tunnelma oli niin mielettömän ihana koko ajan. Kun ihmiset omaa samankaltaiset arvot ja asenteen, on äärettömän helppoa viettää aikaa yhdessä. Tämä viikonloppu säilyy muistoissa aina.

Kiitos rakkaat tyttäreni ja ystäväni, olette kultaa.

 

Kiitollinen kaikesta <3

Tänään alkaa hääviikonloppu <3

Rauhaa ja rakkautta,

Sunneva

Veitsetön Facelift

Täytin 9.7.2020 47- vuotta. Olen nuoresta tytöstä asti, oikeastaan pakon sanelemana, ollut tarkka kaikista ihonhoito tuotteista. Myös meikeissä olen super merkki uskollinen. Kun löydän minulle sopivan tuotteen, käytän sitä tyyliin niin kauan kuin tuotetta valmistetaan. Toki olen myös utelias uusien tuotteiden suhteen.

Olen allerginen ja herkkäihoinen. Tämän vuoksi olen aina ollut hyvin tarkka tuotteista. Ihoni reagoi todella nopeasti joten minun on helppo tunnistaa itselleni sopivat tuotteet. Kasvovoiteita olen käyttänyt teini vuosista asti ja samalla tavalla olen myös tyttäreni opettanut huolehtimaan kasvoista.

Ikä tekee meille tepposia, niinkuin tiedämme. Kasvot vaan alkavat ”valumaan” alaspäin. Ryppyjä ilmaantuu sinne, tänne ja tuonne. Juonteet alkaa näkyä. Olen itse sitä mieltä että vanheneminen saa näkyä mutta jos jotain voi tehdä niin sitten tehdään.

Törmäsin Method Pisaraan somessa ja päätin ottaa yhteyttä josko löydettäisiin yhteistyö mahdollisuuksia Miss Suomi & Miss Plus Size -kilpailujen kanssa. Kävin palaverissa heidän kanssaan ja kuinka ollakaan he kertoivat etsivänsä muuttujaa Method Pisaran Veitsetön Facelift -hoitoon ”malliksi”. Siltä istumalta ilmoitin että olen todellakin halukas tähän yhteistyöhön.

Minulle tehtiin kartoitus ja aloitimme hoidot kesäkuun alussa.

Hoitokerrat ovat olleet miellyttäviä ja välistä olen jopa nukahtanut hoitojen aikana 😉 Jokaiselle tehdään henkilökohtainen suunnitelma ja hoitojen edetessä seurataan tilannetta. Olen nyt lähes loppusuoralla. Ennen häitä on vielä yksi hoitokerta.

Hoitokertoja on nyt ollut kymmenkunta. Mikäli kiinnostuit, suosittelen vierailemaan Method Pisaran sivuilla ja tustumaan mitä kaikkea heillä on tarjolla. He osaavat paremmin kertoa mitä kaikkea hoidot pitävät sisällään. Minä osaan puolestani kertoa mitä olen kokenut ja millaisia tuloksia on syntynyt.

Olen itse huomannut että kasvojeni väri on tasoittunut todella hyvin. Nykyisin pärjään mineraalipuuterilla. Hoitoja ennen käytin aina myös ihon sävyä tasoittavia meikkivoiteita. Otsan syvemmät rypyt ovat madaltuneet. Leukalinja on selkeämpi ja posketkin ovat kohonneet. Olen ehdottomasti super tyytyväinen tuloksiin ja voin todella lämpimästi suositella veitsetöntä facelift-hoitoa.

Minulle on tehty myös kaksi kertaa Method pisaran lihas- ja faskiterapia selkä/hartia seudulle. Kun tämä hoito tehtiin ensimmäisen kerran, minulta pääsi melkein itku kun tunsin miten jumiutunut niska/hartia seutuni avautui ensimmäistä kertaa moneen vuoteen. Ihan uskomatonta mikä tunne kun pystyi heiluttelemaan käsiä miten päin vaan, ilman kipuja. Tätäkin hoitoa voin lämpimästi suositella.

Häät ovat parin viikon päästä ja pikku jännitys alkaa jo hiipiä takaraivoon. IHANAA <3

Iloa ja valoa,

Sunneva

– Yhteistyössä Method Pisara

 

 

Meidän häät löysi ”kodin”

Kuten kaikki tietää, koronan myötä kaikkien suunnitelmat heitti kuperkeikkaa, niin myös meidän. Jossain vaiheessa oli epävarmaa voiko häitä edes juhlia tänä vuonna. Alkuvuonna olin intoa täynnä. Olin suunnitellut että talvi ja kevät tehdään hurjasti töitä ja kesällä saan keskittyä vain häihin. Suunnittelin, että meidän häät olisi upeat telttahäät Mikkelissä, Harrin pihassa.

Kun kaikki meni sekaisin maaliskuussa, emme päässeet ideaa pidemmälle niiden telttahäiden kanssa. Jossain vaiheessa niistä sitten luovuttiin. Kun toukokuussa alkoi näyttämään että häät voidaankin pitää, laitoin viestiä moniin upeisiin paikkoihin. Kävimme eri vaihtoehtoja läpi. Mikään ei kuitenkaan tuntunut ”kodille”.

Kesäkuun alussa rajoituksia purettiin ja päästiin jatkamaan Matkalla Miss Suomeksi -sarjan kuvauksia. Kuvaukset tehtiin Billnäsin ruukilla .

Olemme tehneet vuosia yhteistyötä Billnäsin ruukin kanssa. Viime kesänä teimme mm. hää -aiheiset mainoskuvaukset heille. Muistan kun stailasin & lavastin kuvauksia, mietin Billnäsin ruukkia yhtenä vaihtoehtona omille häille.

Billnäsin Ruukki. Kukat & Kaari: Maison Helsinki Kuva: Nadi Hammouda / missitoimisto/ mainoskuvaus

 

Kun olimme ruukilla kuvaamassa Matkalla Miss Suomeksi -sarjaa pähkäilin ääneen omia häitäni, missä ne pidettäisiin. Kävi niin onnellisesti, että meidän viikonloppu oli peruutuksen vuoksi vapaa Billnäsin ruukilla. Kaikki loksahti paikoilleen.

Olen niin onnellinen, kun löysimme meidän häille täydellisen kodin. Billnäsin ruukki on itseasiassa parempi kuin suunnittelemani teltta. Tila on isompi ja ruukilla on myös tarpeeksi hotellihuoneita. Kaikki tarvittava on samassa pihapiirissä. Nyt on ihan sama sataa vaiko paistaa, meillä on tilaa juhlia.

Ruukille on tänä keväänä myös remontoitu aivan ihana uusi valkoinen tila Isoon Pajaan, joka sopii myös täydellisesti häihin.

Minulle mieleistä on nimenomaan tila, minkä pystyy muokkaamaan koristeilla ja sisustuksella juuri oman näköiseksi. Iso Paja on juuri sellainen.

 

Nyt häihin on enää muutamia viikkoja aikaa ja tekemistä todella paljon, varsinkin kun minulla on Miss Suomi -kilpailu ja sarjan kuvaukset käynnissä samaan aikaan. Olen kova tekemään itse ja rakastan suunnitella & rakentaa tapahtumaa mutta kaikkea ei tässä ajassa yksin kerkeä. Onneksi sain avuksi parhaimman, ihanan Jannen Parone Desingnista. Ensi viikolla mennään yhdessä Billnäsin ruukille ja suunnitellaan kaikki valmiiksi. Meidät myös vihitään ruukilla, joten rakennamme myös ”kirkon” sinne.

Billnäsin Ruukilla saa myös ihania tunnelma kuvia ulkona

 

Uskon että saamme juuri meidän näköiset häät elokuussa vietettyä ihanalla ruukilla.

Tästä alkaa ns. loppukiri häihin 🙂

LOVE & PEACE

Sunneva

#yhteistyö

Kaikki postauksen kuvat:

Kuvaussuunnittelu: Missitoimisto

Kuvaaja: Nadi Hammouda

Mallit: Missitoimisto

Meikki: Estelle Works

Hiukset: Salon Bella Pelo

Puvut: Niinatar

Korut: Glitter

Kuvauspaikka: Billnäs

Kukat ja hääkaari: Maison Helsinki

Mitä olisin halunnut sanoa itselleni nuorena

Silloin kun Madonna lauloi ”Like a virgin”  ja  Iron Maiden ” Can I play with Madness” olin 15 -vuotias. Saatoin olla ajan henkeen pikkuisen kapinallinen, jonka päässä soi tunnarina Bon Jovin ” Runaway”.   Oli kiire elää, nähdä ja kokea.

Kevään aikana  tuli koronan myötä pohdittua elämää aika lailla. Täytän 9.7.2020  47 vuotta ja nyt olen pohtinut elettyä elämääni samalla miettien mitähän tuleman pitää. Mietin onko jotain, mitä olisin halunnut tietää 15-vuotiaana, jotain, mitä ohjeita olisin halunnut itselleni antaa.

 

Minulla on, kiitos kotikasvatuksen, aina ollut vahva itsetunto ja olen tiennyt kuka olen ja mitä haluan. Myönnän, että joskus  se suunta on saattanut olla vähän hakusessa.

Olin alle kouluikäinen, kun pakkasin pikku matkalaukkuuni unileluni ja ilmoitin äidille että lähden mummolaan . Niin päättäväinen olin, ettei äidin  muu auttanut, kun ilmoittaa mummolaan että tulen ja pistää minut bussiin (matkaa n. 200km) ja niin matkustin ensimmäistä kertaa yksin. Olin aika topakka pikku neiti ja bussissa otin matkaemännän roolin. Siihen aikaan kuulutettiin pysäkit, joten tarjouduin kuskille tähän tehtävään. 

Äitini oli tietenkin kuskin kanssa sopinut että vahtii minua päätepysäkille asti,  jossa mummi ja ukki oli vastassa. 

Mummolassa, Sulkavalla, olin päivisin marssinut paikalliseen kenkäkauppaan jossa ilmottauduin myyjäksi. Kaupassa olin touhunnut kenkien kanssa innoissani.  Tätä en muista mutta kyseisen kenkäkaupan tätä kertoi tämän minulle kun oli asiakkaana omassa kaupassani vuosien jälkeen. Hän sanoi ettei kuulema ollut yllätys että perustan kaupan aikuisena 😉 

Murrosiässä tein monta minä haluan ja teen juttua, mitä varmaan näin jälkikäteen ei välttämättä ois ihan kaikkea tarvinnut tehdä. Nyt äitinä ymmärrän,  mitä oma äiti yritti minulle kertoa. 

Vaikka touhusin kaikenlaista, niin silti silloinkin murrosiän kapinassa tiesin, että tämän aika on nyt ja haluan elämältä paljon enemmän.  Sanottakoon tähän etten mitään peruuttamattoman typerää koskaan edes halunnut tehdä, onneksi.

Muistan kun kerran jonkun väittelyn aikana tokaisin äidille hyvin tomerasti että :”minä kuule tiedän tasan tarkkaan millainen olen. Minun mielipiteet ja arvot on just nyt ne, mitkä tulee aina olemaan.” Sanottakoon nyt, yli kolmekymmentä vuotta myöhemmin, että siinä mielessä olin oikeassa koti, uskonto ja isänmaa arvoina ja asenteena tahdon nähdä kaiken ja jokaista rakastaa,  on edelleen suht samat mutta onneksi ikä ja kilometrit ovat tuoneet paljon ymmärrystä lisää minulle. Olen onneksi oppinut ettei asiat ole ihan niin musta valkoisia vaan välissä on tooooosi paljon harmaata.

Aloitin Lukion peruskoulun jälkeen mutta en halunnut olla Sulkavalla, joten lukio venyi parin välivuoden vuoksi viisi vuotiseksi. Sillä pitihän minun päästä Ranskaan asumaan ja vähän haistella ja maistella maailmaa.  

Lukion jälkeen hain Haaga instituuttiin mutta päätinkin kesän aikana lähteä Amerikkaan Au Pairiksi,  joten sinnehän sitä sitten lähdettiin. New Yorkissa vietin hullun hauskan vuoden maailman ihanimmassa perheessä,  josta voisi kirjoittaa vaikka kirjan. 

New York 1995

Muistutan että elettiin aikaa ennen somea. yhteydenpito tapahtui kirjeillä tai satunnaisilla puheluilla. On siinä mun vanhemmilta hermoja vaadittu kun ovat seikkailujani seuranneet. 

Kun tulin New Yorkista, menin vuoden päästä naimisiin ja aloin yrittäjäksi, ikää oli kokonaiset 23 vuotta.

Jos jotakin haluaisin 15 vuotiaalle Sunnevalle sanoa on : Kuuntele välistä vanhempien neuvoja, niin ei tule turpaan niin useasti. Pidä varasi, kaikki ihmiset eivät ole luottamuksen arvoisia.  Pidä kiinni siltikin tuosta järkkymättömästä uskosta, että maailman kantaa ja minä pärjään.

Kun oikein mietin asiaa, olisinko halunnut tietää miten valmistautua kohtaamiini suruihin. Kuten veljeni, isäni ja ukkini äkillisiin poismenoihin, niin en. Olisinko halunnut tietää etukäteen että minun unelma avioliitosta joka kestää loppuelämän päätyy eroon, niin en.

 

Elämä on ollut tähän asti uskomaton seikkailu, kaikkine käänteineen. Olen äärimmäisen kiitollinen että olen saanut elää juuri minun näköistä elämää. Kiitollinen että Luoja on suonut minulle kaksi maailman rakkainta tytärtä.

Nyt olen menossa naimisiin toista kertaa. Häitä on suunniteltu vuosi ja koronan myötä tuli jo epätoivo ettei saadakaan järjestää häitä tänä kesänä. Nyt onneksi maailman meno näyttää siltä että elokuussa tanssitaan kuin tanssitaankin meidän häitä.

Ihanaa,

Sunneva

 

Kotoilua, koronaa ja kuumia aaltoja

Olen hyvin hämmentynyt siitä kuinka vähän kuumista aalloista saatikka vaihdevuosista puhutaan ääneen. Pari päivää googletin ja luin aiheesta lähes kaiken mitä löysin. Päällimmäisenä viestinä jäi mieleen ettei menopaussi oireista juurikaan puhuta ääneen. Luin jopa muutaman artikkelin juurikin häpeästä, joka mielletään oireisiin ja oireista puhumiseen. Herää kysymys, MIKSI ?

Infoa toki saa erilaisilta sivustoilta mutta ns. vertaistuki/kokemuspohjaisia kirjoituksia ei juurikaan löydy. Onko se meille + 40 -vuotiaille naisille niin pelottavaa myöntää että kroppa vanhenee ? Ehkä suurin pelko on kuitenkin se, miten muut reagoi jos puhun aiheesta?  Eihän vaihdevuodet tarkoita sitä, että pitäisi piiloutua maailmalta tai pitäisi jotenkin alkaa elämään eri tavalla. Minä olen minä tänään ja huomennakin, vaikka minun kroppa tekee omia temppujaan. Olen juuri niin ”vanha” tai niin ”nuori” mieleltäni kuin itse päätän olla.

Fakta: Lähes jokainen nainen elämänsä aikana kohtaa väistämättä nämä oireet.  Terveyskirjasto : Menopaussi on suomalaisella naisella keskimäärin 51 vuoden iässä ja suurimmalla osalla naisista 45:n ja 55:n ikävuoden välillä, mutta vaihtelu on jopa 40:stä 60:een ikävuoteen.

Vaihdevuodet oli minullekin iskostunut päähän ns. mummotautina. Ja nyt olen itse siinä iässä enkä todellakaan koe olevani vanha, ainakaan siinä mielessä miten mummo sanan joskus mielsin. Se, miten itsekin olen vaihdevuodet määritellyt omassa päässä, on viimeisen vuoden aikana heittänyt kuperkeikkaa. Onko meillä yhteiskunta, joka ihannoi niin paljon nuoruutta ettei näistä uskalleta puhua ääneen ?

Jotenkin, vaikkei kuitenkaan ole, vaihdevuodet kuumine aaltoineen on tabu. Jos ei tabu, niin mystinen aihe vähintäänkin.

Kuva: Juho Tirkkonen, Meikki ja hiukset : Katja Teinilä

 

Viime kesänä oltiin autossa Harrin kanssa ja minulle tuli kuuma. Kysyin Harrilta että tuliko autoon jotenkin kuuma. Hän katsoi minua hymyillen ja sanoi, että ei tullut. Sillä hetkellä tajusin, että se olenkin vain minä kenellä on yhtä äkkiä kuuma. Tajusin samalla että näitä yllättäviä ” vain minulla on kuuma” -hetkiä on kesän aikana ollut enemmänkin. Varasin samantien ajan gynekologille. Kävin siellä jutustelemassa  sekä tarkastuksessa. Sain lohdutuksekseni kuulla että olen terve 46 -vuotias nainen ja kaikki nämä oireet ovat ihan normaalia tässä iässä. Ystävilleni totesin että ” No, nyt mulla sit alko tulla niitä hiton kuumia aaltoja. ”

Syksy ja talvi meni oikeastaan ihan normaalisti ilman sen kummempia oireita ja unohdin koko jutun. Minun työ on hyvin liikkuvaista ja tekemistä riitti. Alkuvuosi meni minuuttiaikataululla kun alettiin kuvaamaan Matkalla Miss Suomeksi -sarjaa Miss Suomi 2020 -kilpailun käynnistyessä sekä Miss Plus Size -kilpailu startattiin. Näiden lisäksi meidän tulevia häitä suunniteltiin toden teolla. Töitä oli niin paljon ettei siinä oikeastaan ollut aikaakaan itseään sen enempää kuunnella.

Maaliskuun alussa korona pysäytti koko maailman ja samalla loppui minun työkiireet.

Koronan myötä ollaan nyt kotoiltu huolella. Viimeisen kuukauden aikana olen huomannut kuumien aaltojen palanneen. Nyt viimeiset pari viikkoa ne on vierailleet joka yö, herättäen minut 3-6 kertaa yössä. Minulla ne tulee ja menee nopeasti mutta kuitenkin tulee niin kuuma että herään, potkin peiton pois, ” jäähdyn” , otan peiton takaisin ja nukahdan. Tämä toistuu läpi yön. Kaikki ketkä minut tuntee, tietää että olen varsinainen ”vilukissa”. Nukun pyjamassa ja villasukat on minun vakiovaruste melkein läpi vuoden. Rakastan peittoa ja kääriydyn siihen niin, että ainoastaan nenä näkyy 😉 Huoneen lämpötila mieluummin lähempänä 25 astetta kuin 15 astetta. Ehkäpä tämän ansiosta minun on helpompi jäähdyttää itseni nopeammin, vain heittämällä peitto pois… en tiedä. Elän siis hyvin hämmentävää aikaa kaikella tavalla tämän koronan keskellä.

Googlettamisen tuloksena löysin paljon tietoa vaihdevuosista ja niihin liittyvistä oireista.  Kaikki oireet on kuulema normaalia masennuksesta ylivilkkauteen, haluttomuudesta himokkuuteen. Kuukautiset voi tulla tai voi olla tulematta. Sydämentykytykset, unettomuus, nivelten kolotus,  levottomuus, väsymys….. ja mitä kaikkea näitä nyt sitten on. Oikeastaan nämä löydökset vaan lisäsivät minun halua etsiä ns. vertaistukea sekä kimmokkeen kirjoittaa tästä aiheesta. On tämä minullekin jännittävä sekä henkilökohtainen aihe puhua ääneen mutta tämä on  +45 -vuotiaan naisen elämää.

Muutamia oleellisia kysymyksiä, joihin saa hyvin ympäripyöreitä vastauksia:

Kauanko tämä kestää ? Sitähän ei kukaan osaa sanoa koska toisilla kestää pari kuukautta ja toisilla voi kestää yli kymmenen vuotta. hmmm…

Tuleeko muita oireita ? No ei voi tietää etukäteen. Kiva…

Voiko tätä oloa helpottaa millään ?  Ainakin säännöllinen ruokailu, liikunta jne.. Joogan sanotaan erityisesti auttavan. ( Tästä olin iloinen, koska itse löysin joogan muutama vuosi sitten. ) Tietyillä hormonihoidoilla tietyssä vaiheessa. Kaikki on tässäkin hyvin yksilöllistä.

Summa Summarum:

Olen 46 -vuotias Nainen, äiti ja yrittäjä.  Olen aina elänyt ns. täysillä jokaista vuotta, ilman sen suurempia ikäkriisejä. Päätän ottaa tämän ajan vastaan sellaisena kuin se tulee. Haen apua ja helpotusta jos koen, että apua tarvitsen. Toistaiseksi pärjään oikein mainiosti, kun tiedostan mitä kropassani tapahtuu. Uusi jännittävä aikakausi alkaa minun elämässä, näin uskon. Toivottavasti pystyn suhtautumaan itseeni yhtä rehellisesti, kuin tähänkin asti. Niin ja aion puhua tästä aiheesta ääneen. Minä luennoin ja koulutan itsetunnon vahvistamisesta. Johan se olisi kumma, jos minun pitäisi piilotella tahi hävetä tätä normaalia prosessia, jota kroppani käy läpi.

Valmistuin viime vuonna Valmentamon LCF Life Coach -valmentajaksi. Vuodesta jäi reppuun monta hyvää harjoitetta omankin mielen hallitsemiseen. Ennen kaikkea tärkeintä on aina pysähtyä miettimään ja kuulostelemaan omaa mieltään mistä mikäkin tuntemus johtuu.

Nyt edessä on mielenkiintoinen matka omaan kehoon ja mieleen. Saa nähdä miten kauan tämä kestää ja tuleeko mieli temppuilemaan. Uskon itseeni. Uskon että pystyn tämänkin hallitsemaan omalla positiivisella asenteellani.

 

Onneksi kesäkuussa, mikäli korona tilanne sen sallii, jatkuu Miss Suomi -kilpailu. Pääsemme myös jatkamaan Matkalla Miss Suomeksi -sarjan kuvauksia. More Than Beauty Academyn -etäkoulutuksen puitteissa on työtä riittänyt korona aikana mutta rehellisesti sanottuna, ikävä on jo töihin ja ihmisten luo.

Rauhaa ja Rakkautta,

Sunneva

P.s. Meillä ON häät elokuussa <3

 

 

 

 

 

 

 

Häät ja korona ?

Kun viimeeksi kirjoitin oli kiire käsinkosketeltava työrintamalla. Kävimme Harrin ja lasten kanssa lomalla Thaimaassa helmikuun lopussa. Korona oli jo uutisissa mutta ei sitä vielä osannut aavistaa mitä tulee tapahtumaan. Thaimaassa lentokentällä kaikilta ihmisiltä mitattiin kuume kun tulimme maahan. Uutisointi oli jo sen verran vaikuttanut että ehkä olimme extra tarkkoja hygieniasta reissulla. Tosin minulla on jo vuosia ollut mm.käsidesi käsilaukun vakiovarusteena muutenkin. Thaimaan loma oli todella ihana ja tuli oikein hyvään väliin. Aurinkoa, väriloistoa, hyvää ruokaa ja seikkailuja. Akut ladattuna tulimme Suomeen ja olin valmis tekemään huippu kiireisen kevään.

Maaliskuu alkoi reippaasti ja  kerettiin kuvata viikko Matkalla Miss Suomeksi -sarjaa Vuokatin Aatelissa ja Hotelli Tallukassa kunnes tuli totaali pysähdys. Korona.

Maaliskuussa kun korona kotoilu alkoi, en enää edes uskaltanut ajatella häitä. Kun aikaa meni ja otsikot vain paheni, tuntui häät todella kaukaiselta ajatukselta. Huhtikuun lopulla aloin varovasti pyörittelemään ajatusta pienemmistä häistä.

Alunperin meillä oli haave ja tarkoitus pitää isot häät Harrin pihapiirissä. Kävimme monta keskustelua häistä ja joka kerta päädyimme totetamaan että me haluamme mennä naimisiin tänä vuonna ja pitää häät. Kun hallitus antoi luvan 50 henkilön kokoontumisille, päätimme että pidämme pienemmät häät.

Aloin kartoittaa nopeasti paikkoja ja meille tärppäsikin oikein ihana paikka. Hääsuunnitelmat vaihtuu nyt ns. lennossa mutta olen taas intoa täynnä kun saa suunnitella ja haaveilla.

Meillä on häät elokuussa 2020 <3

Sunneva

Stressi + häät = häästerssi

 

Kun päätimme hääpäivän, olin sitä mieltä että sinne on hurjan paljon aikaa. Meidän häät on elokuun alussa. Nyt ollaan siinä tilanteessa että minulla on koko kevät buukattu täyteen töitä. Yrittäjällä se tarkoittaa sitä että olen 24/7 kiinni näissä projekteissa. Rakastan minun työtä. Olen super kiitollinen sekä onnellinen että meillä on tänä keväänä paljon tekemistä. Kuvaamme parasta aikaa Miss Suomi 2020 -kilpailusta kymmenen osaista Matkalla Miss Suomeksi -sarjaa. Tämä sarja on ollut haaveeni jo monta vuotta. Matkalla Miss Suomeksi -ensimmäinen jakso näytetään Maaliskuun 18. päivä  AlfaTV -kanavalla. Samaan aikaan meillä on käynnissä myös super ihana Miss Plus Size 2020 -kilpailu.  Uusi Miss Plus Size kruunataan maaliskuun 20 päivä Vanajanlissa.  Miss Suomi 2020 kruunaataan toukokuun 22 päivä.

 

Kuva: Nadi Hammouda

Olin omassa päässä ajatellut että kevät tehdään töitä täysillä ja keskityn häiden järjestelyyn kesällä. Kävin tammikuussa Mennään Naimisiin -häämessuilla sekä Love Me Do -häämessuilla. Juonsin myös Mikkelin kauppakeskus Stellassa järjestettävän häämessupäivän.Messuilla oli paljon erilaisia palveluita tarjolla. Oli ihana nähdä miten paljon apua pystyy tilaamaan tänä päivänä. Messuilujen jälkeen alkoi pikku hiljaa hiipiä takaraivoon että kannattaisi ryhtyä tekemään häiden eteen muutakin kuin suunnittelemaan. Minulla nimittäin on päässä hyvin tarkasti mietittynä millaiset häät haluan.

Love Me Do -messuilla Maison Helsingin ihanan kukkaseinän luona. Minulle tulee täältä hääkimppu.

Kevään reipas työaikataulu on ehkä vähän (mitään en myönnä) aiheuttanut pientä stressiä. Näin yksi yö unta meidän häistä ja sanotaanko että kaikki ei mennyt unessa ihan niin kuin olin ajatellut. Olen ollut ihan super varma ettei häät aiheuta minulle mitään stressiä, koska rakastan häitä, juhlia ja tapahtumia. Teen työkseni tapahtumia. Tuotan tälläkin hetkellä TV- sarjaa, kahta missikilpailua ja kuukauden kiertuetta, joka on täynnä tapahtumia. Mutta nyt on aika myöntää että nämä on omat häät ja tarvitsen apua näiden suunnitteluun & tekemiseen. Nyt taitaa olla aika etsiä häiden ammattilaisia apuun.

Lähdemme ensi viikoksi hiihtolomalle Thaimaan aurinkoon. Aion ladata viikossa akut ja sen jälkeen pistetään myös häät tuotantoon avun kera. Haluan häiden olevan meille täynnä rakkautta ja iloa. Haluan nauttia häiden tekemisestä ilman stressiä.

Rauhaa ja Rakkautta,

Sunneva

Meillä on häät.

Me mennään naimisiin ensi kesänä. Ihanaa <3

Italiassa 2018

Tinder, mikä ihana keksintö.

Jos joku olisi sanonut minulle muutama vuosi sitten, että löydän oman sielunkumppanin Tinderistä, olisin nauranut. Syksyllä 2017 ystäväni sai minut houkuteltua Tinderiin ja päätin uskaltautua kokeilemaan. Eräänä elokuun iltana selasin sitä ja vastaan tuli Harri. Aamulla aloimme viestittelemään ja illasta jo tapasimme Juvalla, romanttisesti ABC-asemalla. Kolme tuntia istuttiin siellä asemalla jo ensitreffeillä.

Järisydän 2018 Kuva: Johannes Wilenius

 

Sen vaan tietää, kun se oikea sattuu kohdalle.

Kiitollinen olen elämästä myös lasteni isän kanssa. Rakkautta sekin oli, ja edelleen lasten isälle toivon pelkkää hyvää. Olen äärimmäisen kiitollinen melkein kahdestakymmenestä vauhdikkaasta vuodesta, jonka vietimme yhdessä perheenä. Rakkaudesta ovat lapsemme syntyneet ja lapset yhdistävät meitä aina. Aika kultaa muistot. Ehdottomasti parempi onkin muistella vain niitä hyviä yhteisiä asioita. Eroon päädyimme, joten jokainen tietää ettei helppoa ole ollut, kummallakaan. Anteeksi on annettu ja eteenpäin jatkettu, kummatkin tahoillamme.

Häät vol.2

Olen aina rakastanut juhlia, etenkin hääjuhlia. Olen yhdeltä ammatiltani visuaalinen markkinoija ja somistaja. Jossain vaiheessa elämääni somistin myös juhlia, häitä ja messuosastoja. Nyt saan suunnitella omat häät. Ihan mahtavaa. Olen näistä tulevista häistä ihan yhtä innoissani kuin ensimmäisistä häistä. Suunnittelu on alkanut jo vuosi sitten.

Olen tottunut työni puolesta tekemään isojakin projekteja ja huomaan, että meinaan näistäkin ottaa vähän samanlaisen projektin, kunnes muistan, että nämä ovat minun häät ja saan intoilla ja hötkyilläkin.

Pohdimme pitkään missä häät pidetään. Minulla on ollut ilo ja kunnia tutustua sekä tehdä yhteistyötä upeiden paikkojen kanssa. Kuten upea Vanajanlinna Hämeenlinnassa.  Kotikyläni Sulkavan naapurissa on myös yksi minun suosikeista, satumainen Järvisydän. Vähän pohjoisemmasta löytyy mahtava Vuokatin Aateli. Näitä kaikkia paikkoja yhdistää hyvä ruoka ja loistava palvelu. Jokainen näistä on omanlainen upea kokonaisuus, joissa kaikissa suosittelen lämpimästi vierailemaan. Teemme työni puolesta näiden upeiden paikkojen kanssa yhteistyötä. Jokainen näistä kävi mielessä, kun mietimme missä meidän häät pidetään.

Näiden lisäksi taisin koluta lähes koko tarjonnan,  mitä Suomesta löytyy. Pohdimme myös ulkomaille lähtöä, mutta se tyssäsi meidän kohdalla omaan mahdottomuuteensa. Aloin olemaan jo epätoivoinen, kun en saanut mitään kaunista paikkaa omassa mielessä sopimaan meidän häille.  Kunnes eräänä kauniina päivänä tajusin. Olen aina haaveillut telttahäistä. Siis sellaisista jenkkityylisistä. Teltasta, jossa on lattia, seinät ja  kristallikruunut katossa…

Siitä se ajatus sitten lähti.

Meillä on ensi kesänä telttahäät tulevan mieheni pihapiirissä Mikkelissä. Harrin talo on iso. Se on entinen koulu, joten tilaa meillä on niin sisällä kuin pihallakin. Mitä enemmän tätä pohtii, sen paremmalta ajatus vaikuttaa. Saamme juuri meidän näköiset häät.

Tekemistä tosin tuli juuri noin 100-prosenttisesti lisää. Lähtötilanne on siis ns. tyhjä piha ja sisävessoja on 2. Vieraita on tulossa  yli 100.

Meidän häät on elokuussa. Nyt on tammikuu ja minulla on tulossa hyvin kiireinen kevät Miss Suomi -kilpailun sekä Miss Plus Size -kilpailun kanssa. Miss Suomi 2020 kruunataan 22.5.2020, jonka jälkeen on onneksi kesä aikaa tehdä kaikki valmiiksi häihin. Häihin pitää muistaa monta liikkuvaa asiaa ennen kuin kaikki on valmista. Valmiina on kaasot, kirkko ja pappi.

Wedding To Do List:

Teltta, siis sellainen iso.

Teltan kaikki kalusteet

Kristallikruunut telttaan

Somistukset telttaan ja ulos (PALJON)

Catering & henkilökunta

Kakku

Kutsut

Hääpuku

Sulhasen puku

Bändi tai/ja  Dj.

 Videokuvaaja

Morsiuskimppu

Kuljetukset

Hotelli vieraille

Ehkä pari bajamajaa

Kaikki ihana pikku tilpehööri

Höyhenet

Kuohuvat ja viinit

Kanttori

Häämatka

Aikataulutus

…. nyt en taida enää jatkaa tätä listaa tässä kohtaa…

Kun kerroin tästä ideasta ystävilleni, lähes jokainen kyseenalaisti ajatuksen. Tietäen, miten paljon enemmän työtä tämä vaatii ja miten paljon helpompi olisi mennä ns. valmiiseen pöytään. No, niin olisi. Mutta kerron teille salaisuuden. Minä rakastan tehdä juhlia ja tapahtumia. Minulle tämä on iloinen ja ihana projekti, jonka tiedän onnistuvan täydellisesti.

Haluan ns. dokumentoida tämän matkan ja siksi päätin aloittaa hääblogin. Olen hyvin otettu, että pääsen mukaan Häät.fi -blogiyhteisöön mukaan. Tästä tulee mahtava vuosi.

Tervetuloa mukaan matkalle.

 

Rauhaa ja Rakkautta,

Sunneva

 

 

 

Mikä ei tapa, se vahvistaa

 

Eino kiittää minua Miss Suomi 2013 -finaalissa hyvin tehdystä työstä julkisesti.

Merkittävin muutos viime vuonna (2018)  työelämässäni oli Finnartist Oy -yrityksen osakekaupan toteutus. Ostin 75% osakekannasta yhtiöstä, joka omistaa Miss Suomi -brändin. Eino Makunen jatkaa yhtiökumppanina. Eino on todella aikamme legenda, kun missikilpailuista puhutaan. Eino on jo 87 vuotta ja elää omasta valinnastaan ilman internetin ihmeellistä maailmaa. Einoa ei siis somesta eikä sähköpostilla tavoita. Pyrimme näkemään kuukausittain ja istumme alas käyden asioita läpi. Minulla on kuitenkin vetovastuu ihan kaikessa. Eino on ihan mahtava persoona, suorasanainen ja äärimmäisen rehellinen ihminen. Kaikki kunnioitus ihmiselle, joka on tehnyt valtavan työn Miss Suomi -kilpailussa ja  joka rakastaa tätä kilpailua niin paljon, että haluaa vieläkin olla mukana.

Osto on minulle suuri asia niin henkisesti kuin taloudellisestikin. Uskon niin vahvasti omaan visioon ja tekemiseen että olin valmis sijoittamaan yritykseen minun mittapuussa huomattavan summan rahaa. Osto tarkoitti käytännössä sitä, että aloitimme lähes nollasta rakentamaan uutta. Miss Suomi -brändi on legendaarinen ja tunnettu, puhun nyt Finnartist Oy -yrityksestä.

Miten minusta tuli Missikeisarinna

Olen jo kymmenen vuoden ajan ollut mukana Miss Suomi -kilpailussa ja vastannut pääosin kaikesta käytännön  tekemisestä kiertueen, kilpailun ja manageroinnin osilta mutta en ole omistanut brändiä. Tämä tarkoitti sitä, että kaikki tekeminen oli koko ajan ns. vaakalaudalla voinko jatkaa tai mitä töitä kannattaa tehdä ns. toisten eteen. Otin riskin ja kehitin koko ajan toimintaa eteenpäin kuin omaani, tunteja saatikka kilometrejä laskematta, palkasta puhumattakaan.

Sain ja saan kritiikkiä ( välillä täyttä ###kaa) niskaani aika ajoin. Olen ymmärtänyt tämän kymmenen vuoden aikana, miten rakas kilpailu tämä on koko kansalle. Mielipiteitä löytyy lähes jokaiselta, jos kysyy. Mielipiteitä tulee myös roppakaupalla ihan kysymättäkin. On myös niitä vannoutuneita itseään missifaneiksi tituuleeraavia, jotka tietävät aina paremmin ja sulkevat silmänsä kaikelta hyvältä mitä tehdään. Onneksi kuitenkin on paljon suurempi joukko niitä missifaneja, ketkä oikeasti kannustavat, auttava ja tukevat meitä matkan varrella pyyteettömästi. Kiitos ihan kaikille teille, olette jokainen meille super tärkeitä ja tervetulleita joka hetkeen.

Upeat, älykkäät, rohkeat ja kauniisti itsevarmat Missit (&minä) Miss Suomi 2018 -gaalassa

 

Miss Suomi -kilpailu on Suomen seuratuin, arvostetuin ja tunnetuin kilpailu. Miss Suomi -kilpailu on kokonaisuudessaan edustavuuskilpailu, jossa voittaja pääsee edustamaan Suomea satojen miljoonien katsojien eteen maailmalle. Edustavuus tarkoittaa sitä, miten nuori nainen, tai mies kantaa persoonansa, katsoo toisiin ihmisiin ja toimii heidän kanssaan. Se on lämpöä katseessa ja pilkettä silmässä, itseluottamusta, tasapainoa ja henkistä voimaa – paljon, paljon enemmän kuin pelkkää kauneutta.

Kymmenen vuoden aikana missikisat ovat räjähdysmäisesti kasvaneet. On tullut paljon lisää, entisten rinnalle, erilaisia paikkakuntien kilpailuja. Paikkukuntien kilpailuista esim. Miss Helsinki on kasvattanut hurjasti suosiotaan. Ihana Pitsimissi -kilpailu kerää vuosittain Rauman torille tuhatpäisen joukon katsomaan kilpailua. Miss MP -kilpailun uusi voittaja valittiin viikonloppuna MP- messuilla.  Miss Lahti -kilpailukin heräsi henkiin tänä vuonna. Kolmatta vuotta käytävä meidän Miss Plus Size -kilpailu on kerännyt yleisö äänestyksessä kolmessa päivässä yli 41 000 ääntä. Olen niin onnellinen kun misseily  kasvattaa suosiotaan. Ihan valtava kunnioitus kaikkia kisojen järjestäjiä kohtaan. Kyllä tässä jokainen itsensä likoon laittaa ja työtä pääsee tekemään ihan kunnolla.

Sattumaa vai johdonmukaista työtä

Uskon vahvasti siihen, että asioilla on tapana järjestyä ja tapahtua silloin, kun niiden pitääkin tapahtua. Kun vuonna 2009 Fashion Team otti yhteyttä ja myi minulle sponsorisopimuksen Miss Suomi -kiertueeseen, en olisi villeimmissä unelmissakaan arvannut että olen 2019 koko kilpailun omistaja.

Aloin seurata tietenkin kilpailua, koska olin yksi sponsoreista.

Kun 2010 ilmoitettiin että kiertueelle haetaan uutta vetäjää, juttelin ystäväni Jutan ( Larm)  kanssa puhelimessa ja intoilin hänelle miten kiertue pitäisi minun mielestä järjestää, Jutta sanoi minulle että järjestä sinä se 😉   Jutan puhelun jälkeen soitin Finnartisteille ja ilmoitin halukkuuteeni tehdä kiertueen tavallani. Lukuisten neuvottelujen jälkeen päädyin tekemään ensimmäisen kiertueen Fashion Model Agencyn kanssa.

Vuonna 2011 tein itsenäisesti ensimmäisen  yritykseni tuottaman kiertueen. Lähtökohtani kiertueen uudistamiselle oli, että finalistit ovat meidän prinsessoja ja heitä on kohdeltava sen mukaisesti. Tämä ideologia kantaa yhä. Kiitos kaikkien upeiden yhteistyökumppaneiden, kohtelu on joka paikassa loistavaa.  Seison missieni takana tai edessä, ottaen myös iskut vastaan tarvittaessa. Avasin myös heti alusta medialle ovet. Kaikki toimittajat / mediat ovat aina tervetulleita jokaiseen tapahtumaan tai kuvauksiin mitä järjestämme medioille. Halusin alusta asti kaiken olevan avointa ja ns. katseen kestävää ihan kaikille.  Sen jälkeen, vuosi vuodelta, olen kasvattanut kiertuetta, ottanut mukaan myös vahvasti koulutuksen. Henkilökuntakin kiertueella on kasvanut.  Kiertue on jo vuosia ollut kuukauden mittainen huikea seikkailu, johon yleensä jo casting vaiheessa kuulee hakijoiden haluavan. Ihan mieletön matka vuosittain. Kiitos ihan kaikille osallistuneille vuosien varrella, olette kaikki mahtavia superihmisiä. Kun olet 24/7  saman porukan kanssa kuukauden, voit uskoa kuinka monta kommellusta, riemun hetkeä, itkua ja naurua siihen mahtuu. Jokainen, joka on sellaisen kokenut, tietää mistä puhun.

Tässä kohtaa työ on todellakin tekijäänsä opettanut. Varmasti on virheitäkin tehty mutta onneksi niistäkin on opittu. Vuosi vuodelta, askel askeleelta opittu ja kasvettu. Pitää myös muistaa että teemme paljon asioita talkootyöllä ja välistä olemattomalla budjetilla. Kiitos tässäkin kohtaa kaikille teille huikeille talkoolaisille, olette puhdasta kultaa.

Vuonna 2017 tehtiin mittavin uudistus kilpailussa kun valittiin 20 semifinalistia jo keväällä n.4 kuukauden koulutukseen jonka jälkeen 10 finalistia valittiin kiertueelle jatkamaan kilpailussa. Tässä uudistuksessa otin ison riskin, joka kannatti. Tiedän että olemme oikealla tiellä mutta matkaa ja tekemistä on vielä paljon.

Gaalan järjestäminen vuoden  2018 Miss Suomi -kilpailuun oli myös yksi iso unelma, joka kävi toteen. Kiitos Billnäsin ruukille siitä, että saimme todella upeat puitteet ensimmäiselle Miss Suomi -gaalalle, joka onnistui täydellisesti.

Miss Suomi 2018 Gaalan huikeat juontajat Janni Hussi, Iiro Harjula ja Heidi Sohlberg <3

Kun on monta vuotta tehnyt työtä sen eteen mihin uskoo, on hienoa vihdoin päästä oikeasti tekemään töitä oman yrityksen eteen.  Kiitos edelleen kaikille tahoille ketkä vuosien varrella olette tukeneet, sanat ei riitä kertomaan kuinka kiitollinen olen tuestanne.

Maailma on muuttunut kymmenessä vuodessa täysin. On pysyttävä ajan mukana, jos meinaa pärjätä. Olemme kehittäneet ja tulemme kehittämään Miss Suomi -kilpailua vastaamaan tämän päivän kauneuskilpailuja kansainväliselläkin tasolla mitattuna.

Kauneuskilpailu on tänä päivänä paljon muuta kuin pelkkä kauneuskilpailu. Ei riitä että olet kaunis ja osaat poseerata & kävellä täydellisesti lavalla. Loppupelissä missin on oltava vielä parempi kuin ilman missi -statusta olevan. Miksi?  Koska ihmiset vähättelevät ja arvostelevat vieläkin sinua missinä. Niin syvällä on vielä ajatukset etteikö älykäs ihminen voi osallistua kauneuskilpailuun. Uskomatonta, sanon tässä kohtaa. Olen kurkkua myöten täynnä ihmisten ilkeitä mielipiteitä  ja epäkunnioittavia ennakkoluuloja kilpailuja ja missejä kohtaan.

Kaikki kisoihimme osallistuneet missit ovat kauneuden lisäksi myös älykkäitä, sosiaalisia, hyväkäytöksisiä, toiset huomioonottavia ja kauniisti itsevarmoja. Suosittelen lämpimästi tutustumaan.  Kiitos teille upeat naiset että uskallatte rohkeasti tulla kilpailemaan ja tavoittelemaan unelmianne. Olette upeita, ihan jokainen.

Olen jo 24 -vuotiaana ollut äiti, vaimo ja yrittäjä. Kaiken kukkuraksi vielä blondi 😉  Jouduin nuorena  ”taistelemaan” mm. yritysmaailmassa uskottavuudesta niin monta kertaa, että tiedän todella mistä puhun, kun puhun ennakkoluuloista ja vähättelystä. Se, jos mikä, on ollut opettavaista omalla matkallani. En ole koskaan harrastanut ikärasismia tai väheksynyt toista ihmistä ulkonäön perusteella. Olen oppinut kuuntelemaan ihmisiä ja katsomaan pintaa syvemmälle.

Meidän tehtävämme organisaatiossa on kouluttaa ja antaa kaikille kilpailijoille sellaiset eväät mistä heille on hyötyä mitä ikinä elämässä päättävät tehdä. Kouluttajina toimii paljon myös eri alojen huippuammattilaiset. Keskitymme koulutuksessa puhumisen, kävelyn, poseerauksen,  ja esiintymisen ohella entistä enemmän itsetunnon ja itsevarmuuden lisäämiseen koulutuksen sekä harjoittelun avulla.

Olemme aloittaneet ahkerasti viestin viemisen siitä, että meidän kautta saa tilattua ympäri vuoden ammattitaitoisia ihmisiä töihin. www.misssuomi.fi (Käy kurkkaamassa mitä kaikkea teemme.) Tämän viestin eteenpäin viemiseen teemme töitä päivittäin. Tahtotilamme on työllistää jatkossa paljon upeita ihmisiä ympäri vuoden. Tuotamme tapahtumia, näytöksiä ja kuvauksia. Finnartist Oy on paljon muutakin kuin Miss Suomi -kilpailu.

#nostanainenpäivässä

Olen yhtenä kirjoittajana sekä myös puhujana #nostanainenpäivässä -kirjan julkaisutilaisuudessa Musiikkitalolla kansainvälisenä naistenpäivänä 8.3.2019. Kirjassa on 365 erilaista naista kertomassa oman tarinan. Naisten tarinat ovat monimuotoisia ja ne avaavat erilaisia ajatuksen polkuja evääksi sille, kuinka nainen voi löytää rohkeuden itsestään ja uskaltaa aloittaa uuden luvun elämässään. Tällä teemalla jatkamme työstämisen myös kilpailun parissa.

Niin Miss Universum kuin Miss Suomikin on tänä päivänä ennenkaikkea itsetuntoa ja itsevarmuutta sekä naisten voimaannuttamista edistävä kilpailu.

Bikinit vai ei bikinit ? Tällä vuosikymmenelläkö oikeasti pohdimme saako nainen kulkea bikineissä lavalla ? Miss Universum -kilpailu tänä vuonna otti mielestäni vahvasti kantaa tähän kysymykseen tekemällä bikinikierroksen näyttävämmin kuin moneen vuoteen finaalissa. Huomioitavaa oli myös 100% naisista koostuva tuomaristo.

Silikonit vai aidot. Tästä kysymyksestä olen nykyisin äärimmäisen tyrmistynyt. Tällä vuosituhannella, kuka edes kehtaa enää kysyä moista. Jokaisella on määräysvalta omaan vartaloonsa. Jokainen saa tehdä omalle vartalolleen mitä itse haluaa ilman kenenkään tuomitsemista tai kyselyä. Suorastaan sivistymätöntä on edes kysyä aiheesta ihmisiltä saatikka kategorisoida naisia tämän perusteella.

Hiustenpidennykset on minun mielestä esimerkiksi loistava keksintö. Itse otin ensimmäiset pidennykset Tallinnassa joskus vuonna kivi, kun niitä ei vielä oikein Suomesta saanut. Voi ihanuus sitä riemun määrää kun ensimmäistä kertaa elämässä oli pitkät paksut hiukset päässä, joita pystyi heiluttelemaan samalla tavalla kuin missit lavalla 😉  Sama on noiden ripsien kanssa. Ihan loistavaa että kaikilla on mahdollisuus kauniisiin tuuheisiin silmäripsiin esim. magneettiripsien avulla tai ripsipidennyksillä. Tänä päivänä kaikki tämänkaltainen on helposti ja edullisestikin saatavilla, sekä täysin normaalia. Me elämme vuotta 2019.

Tärkeintä kuitenkin on, kaiken tämän ulospäin näkyvän kauneuden sijaan, nimenomaan sisäinen kauneus.  Kauniisti itsevarma ihminen on aina kaunis, olipa hän minkä näköinen, kokoinen, ikäinen tahansa.

Mikä ei tapa, se vahvistaa

Tajusin jo monta vuotta sitten olevani alalla jossa kaiken hyvän ja kauniin rinnalla joudun ottamaan vastaan myös kritiikkiä sekä ihmisten erinäisiä näkökulmia ja mielipiteitä.  Missikilpailut on ja tulee olemaan kilpailulaji, joka herättää helposti mielipiteitä puolesta ja vastaan. Hyvä niin. Onneksi kuitenkin päällimäisenä on se hyvä ja kaunis.

Vuosien varrella minua on haukuttu kaikenlaisilla nimillä jopa julkisestikin. Joskus on tullut erittäin paha mieli mutta sitten on jatkettu eteenpäin. Nämä minuun kohdistuvat iskut ovat todella pientä siihen verrattuna mitä meidän upeat missit joutuvat vastaanottamaan. Jos minä pystyn omalta osaltani auttamaan heitä saamaan niin vahvan itsevarmuuden ettei se satuta, olen onnistunut työssäni. Olen äärimmäisen kiitollinen että saan työskennellä lahjakkaiden naisten parissa, auttaen heitä tavoittelemaan unelmiaan.

Tulkoon tästäkin vuodesta huikea missivuosi. Lupaan tehdä edelleen kaikkeni sen eteen, että positiivinen viestintä kasvaisi. Toivon että ihmiset oppisivat kohtelemaan toisiaan kunnioittavasti. Kehutaan ja kannustetaan toinen toisiamme. Rakennetaan yhdessä kauniimpi ja parempi tulevaisuus meille kaikille.

Kiitollinen kaikesta.

Rauhaa ja Rakkautta,

Sunneva

p.s. Kiitos kun jaksoit lukea tänne asti. Olet kaunis ja ihana ihminen.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Täydelliset naiset

 

Olen monesti todennut että olen maailman onnellisin ihminen koska minulla on niin rakkaita ystäviä. Nämä kolme naista olen tuntenut lähes koko ikäni. Olemme tavanneet  3-4 vuotiaina toisemme ja olleet ystäviä siitä asti. Olemme lapsuuden naapureita. Lapsuudesta löytyy monta ihanaa muistoa aina barbeilla leikkimisestä, pihalla pelaamisesta, ovelta ovelle kaupusteluun.

Olin 11 -vuotias kun vanhempani päättivät muuttaa Kuopiosta takasin Sulkavalle.  Muistan edelleen hyvin elävästi kun katsoin auton ikkunasta kyynelsilmin ystäväni jäädessä minulle vilkuttamaan. Siitä on aikaa 33 vuotta.

Tänä päivänä on onneksi helppo pitää yhteyttä. Luojalle kiitos whatsappista ja somesta.

Kun minä muutin, oli se vihrea lankapuhelin, jossa numerot pyöritettiin ja käsin kirjoitetut kirjeet. Oltiin kuitenkin vain 11 -vuotiaita lapsia kun ”erottiin” ja silti joku käsittämätön voima vaan piti meidät kasassa. Halu pitää yhteyttä ja jakaa elämän käänteet.

Yhdessä on jaettu, välimatkasta huolimatta,  elämän suurimmat kokemukset. Kun kyseessä on neljä ystävystä voitte vaan arvata paljon asioita on tapahtunut neljässä vuosikymmenessä. Yhdessä on eletty rippijuhlat , lakkiaiset, ensimmäiset poikaystävät ja tietysti häät, ristiäiset jne..

Tiesin jo silloin 11-vuotiaana että näistä ystävistä haluan pitää kiinni.

 

 

”Tää on se hetki, ei multa mitään vaadita
Vaan meidän retki, neljä samankaltaista

Korkkarit kattoon, tää ilta on meille
Mun sielunsiskoille, supernaisille
Laseissa kuohuvaa, silmissä kultaa
Ja auringonnousuun on ikuisuus aikaa”

Kaija Koo -Supernaiset

 

 

Meidän ”Täydelliset Naiset”  WhatsApp -ryhmässä käydään läpi ihan kaikki asiat maan ja taivaan väliltä. Ollaan monesti todettu että olipa kyse mistä tahansa kriisistä, tarpeesta, surusta tai onnesta niin apu ja tuki löytyy ryhmästä. Toimimme myös kätevästi esim. makutuomareina toisillemme ostoilla, sillä aina on joku linjoilla.

Meistä neljästä jokainen on työssäkäyvä tai yrittäjä äiti. Meillä on yhteensä 9 eri ikäistä lasta. Voitte siis arvata paljon jutun aiheita riittää.

Meidän ryhmän nimi tulee tietenkin Täydelliset Naiset Tv-sarjasta, jonka nimi on siis englanniksi Desperate Housewives, suoraan suomennettuna ”epätoivoiset kotirouvat.”  Nimi on mielestäni aika kuvaava.  Veikkaisin että lähes jokainen nainen kokee aika usein olonsa sieltä epätoivosta täydellisyyteen. Toivon mukaan jokainen, edes joskus, kokee olevansa täydellinen. Oikeastihan meidän jokaisen pitäisi kokea olevansa täydellinen juuri sellaisena kuin on. Täytyy muistaa että se riittämättömyyden tunne on melko usein meidän itsemme luomaa ajatusta. Muista että olet juuri niin täydellinen kuin itse päätät olla 🙂

Pyrimme vähintään kerran vuodessa järjestämään aikaa vain meille neljälle. Yksi meistä asuu Espanjassa joten Barcelonasta on tullut meille suht helppo kokoontumispaikka. Tosin näiden naisien kanssa on ihan sama missä ollaan, koska tärkeintä on yhdessäolo.

Pari viikkoa sitten vietimme Barcelonassa pidennetyn viikonlopun. Viikonloppuun mahtui taas tapaksia, cavaa, shoppailua, naurua, juoruja ja itkua parhaassa seurassa. Kun kotiin palasi, oli olo huomattavasti kevyempi ja maailma näytti asteen verran valoisammalta. Jokainen, jolla on ystävä, joka tuntee sinut läpikotaisin, tietää mistä puhun.

Rakastan lähtökohtaisesti ihmisiä. Tämä piirre minussa varmaan tekee sen, että ystävystyn helposti ihmisten kanssa. Olen super kiitollinen kaikista ihanista ihmisistä ympärilläni. Olen onnekas, koska minulle on jäänyt matkan varrelta paljon todella ihania ja läheisiä ystäviä. Mutta nämä kolme, he ovat olleet ystäviäni jo yli neljäkymmentä vuotta. Se on oikeasti huikea matka kulkea toisen rinnalla.

Kiitos teille Rakkaat Täydelliset Naiseni että olette elämässäni.

Toivon että myös sinulla on ystävä / ystäviä joiden kanssa on yhtä helppo olla.

Rauhaa ja Rakkautta,

Sunneva